Flunssapäiviä ja Sylityksin Kuopion kaupunginteatterissa

Oon ollut kohta jo viikon kipeenä ja se on ihan hanurista. Meillä kävi hyvin "perinteiset" flunssan suhteen - Bobby alkaa vähän niiskuttelemaan ja kohta mulla onkin joku keuhkotauti päällä... Poika alkaa onneksi olla jo parempaan päin, samontein kun meinasin lääkärin varata niin hävisi korvaoireet ja väsymys. Itse en vieläkään ole kauheen hyvässä kondiksessa, kuumeettomia on viime päivät jo onneksi olleet. Ei tässä olisi potiessa muuten mitään hätää, mutta torstaina pitäisi lähteä reissuun piipahtamaan niin aina jänskättää kun kipeily alkaa vähän aiemmin.

Lauantai-iltana nykäsin särkylääkkeitä läjän että pääsin kaverin kanssa piipahtamaan teatterissa, siitä kun oli jo monta viikkoa aiemmin sovittu. Kuopion kaupungintatterin ohjelmistossa starttasi kuun alkupuolella Sylityksin, jota mekin sitten suunnattiin mielenkiinnolla katsomaan.

Piirros Antti Voutilainen

"Kuopiolaislähtöisen Anna-Elina Lyytikäisen Sylityksin-näytelmä pureutuu kipeään ja vaiettuun aiheeseen: lapsettomuuteen. Kirjailijan itsensä ohjaaman näytelmän henkilöillä on kullakin oma tarinansa kerrottavanaan. Martti ja Mirja haluavat lapsia, ehdottomasti ja vaikka väkisin. Teemu ja Kaisa haluavat puolestaan elää villiä ja vapaata opiskelijaelämää. Synnytysosastoa työkseen siivoava Alma taas ei voi unohtaa hetkeksikään, että hukkasi hedelmälliset vuotensa miehen kanssa, joka ei halunnut lasta.  Sylityksin kysyy, onko lasten hankkiminen elämän tarkoitus vai onko se ihmisen itsekäs tarve jatkaa geenejään?"  (kuva ja esittelyteksti lainattu kaupunginteatterin sivuilta)


Esityksen alkupuolella olo oli vähän tuskastunut, päähenkilöistä ei löytynyt kauheasti samaistumispintaa ja hahmot olivat suoraan sanottuna epämiellyttäviä. Tämä kuitenkin muuttui täysin esityksen aikana - erityismaininnan haluan ekalta puoliajalta antaa Karri Lämpsän esittämälle Martille, joka veti lapsettomuushoitojen äärellä kipuilevan avioparin miehen roolin mahtavasti - lapsettomuutta käsitellään usein vieläkin jotenkin naisten henkilökohtaisena tragediana, unohtaen se toinen osapuoli. Joo, osa on toki biologiaa kun miehillä lisääntymisen suhteen ei ikä tule vastaan, mutta kuitenkin Mirjan (Sari Harju) hormonihuuruista tuskailua katsellessa aloin itsekin pohtimaan miehenkin lapsen kaipuuta. Ikävää tosin oli että Martista kuoriutui väliajan jälkeen täysi mulkku :D

Ennen esitystä mietin kuinka hauskasti tarinoita voisi viedä rinnakkain eteenpäin, ja siksi melkein hihkahdin kun huomasin että vastaavaan ratkaisuun oli oikeastikin päädytty kohtausten hienolla limittämisellä - ohjaajalta (eli käsikirjoittajalta) upeaa työtä! Myös videosuunnittelu oli toteutettu todella onnistuneesti ja se oikeastikin palveli tarinaa ja sen etenemistä eikä jäänyt vain ylimääräisen kikkailun tasolle, kuten joskus vastaavissa teknisissä ratkaisuissa on meinannut käydä. Kiitosta täytyy antaa myös siitä ettei yksinhuoltaäidin (Riina Björkbacka) traaginen tarina mennyt siihen pisteeseen kuin ensin odotin, vaikka sillä vähän matkan varrella peloteltiinkin - viime aikojen valossa se olisi toisaaltaan ollut ehkä liian suora ratkaisu. Vaikka keskeinen teema tarinoissa olikin lapsettomuus, niin isoja kysymyksiä nousi niin muutokseen sopeutumisesta kuin vastuullisuudestakin - ne toki ovatkin olennaisia asioita vanhempana olemisessa.

Jos jotain miinusta nyt haluan välttämättä kaivella niin itselleni kohellushuumori tuntui välillä vähän tarpeettoman kärjistetyltä (esim.lentokone- tai synnytyssalikohtaus) ja sen myötä se ei niinkään naurattanut vaan enemmän ärsytti. Hauskoja hetkiä onneksi riitti muutenkin matkan varrella ja itkukin olisi tullut jos en olisi niistänyt itseäni jo kuivaksi flunssan myötä. Esitys kouraisi syvältä ja kotiin tulessa olisikin tehnyt mieli herättää jo nukkuva taapero ja mennä viereen halailemaan. Ei helpoimmasta päästä, mutta ajatuksia herättävä. Suosittelen kyllä ehdottomasti.

Syyskuun kuulumisia

Pitkä blogihiljaisuus taas takana! Tiiättekö, mun uusi ja ihana uusi puhelin kaatui ihan täysin reilun kuukauden käytön jälkeen ja siinä samalla meni läjä valokuvia ja muistiinpanoja, joita olin tehnyt blogiakin ajatellen. Sitten menikin joitakin viikkoja vanhalla puhelimella, kunnes huollosta tuli uusi puhelin. Ja en käsitä mihin bittiavaruuteen kaikki mun matskut katosi, sillä jostain syystä ei kopioita ollut tallentunut iCloudin puolelle ja siinä meni sitten joksikin aikaa into kirjoitteluunkin. Harmittaa ja kiukuttaa vieläkin :(
Mutta nyt on uusi laite ollut käytössä jo jonkin aikaa ja varsin tyytyväinen silti kaiken kaikkiaan olen, että jospa tämä tästä.

Syksy on startannut työn täyteisenä ja kaoottisena! Opintojen lisäksi työskentelen pääkoordinaattorina järkkäilemässä ylioppilaskunnan kehitysyhteistyöviikkoa ja sen tiimoilta hommaa sitten riittääkin! Kaikki tämä yhdistettynä Bobbyyn jota hoidan vielä kotona (ja Mikan vuorotöihin) ja yrityksiin harrastaakin jotain, niin kalenteri näyttää siltä että en ihmettele enää puhetta "ruuhkavuosista". Mutta koitan jatkossa myös pitää huolen tästä blogistanikin taas paremmin! Nyt kääperöä iltapalalle komentelemaan, PUS!